LISÄINFOA/ MUISTELMIA YMS. (HANNA EKOLA/ LUONNONLAPSET- LP)

Ylläpidon muistelmia:

Ensikosketuksia tähän albumiin sain ehkä keväällä 1994 koulumatkalla Mäntsälästä bussilla kotiin kun Ylen aikaisessa soi Pisara vain. Se soi sittemmin myös ainakin Radio Kolmen kotimainen kärki- listaohjelman lähetyksessä kun olin vanhempieni kyydillä kauppareissulla lähiseudulla. Äänitin sen C-kasetille myös saman ohjelman toisesta lähetyksestä ollessani serkullani käymässä. Radio Suomessa, ehkä aseman Jymylevyt- listaohjelmassa soi myös kappale Lumienkeli, jonka tiesi myös työharjoittelupaikkani emäntä ja hän pyysi minua laulamaan sitä muille. Tosin en tehnyt muuta kuin lausuin ”vielä vähän aikaa” biisin pätkänä. Sitten soitin kappaleen myös apuemännälle autossaan yhteisellä kotimatkalla ja hän totesi sen olevan ihan hyvä. Jommassakummassa listaohjelmassa kuulin myös esityksen kappaleesta Lämmintä pakkaspäivää, herra Hoo. Se oli mielestäni ihan hyvin toteutettu mutta en innostunut sen tekstistä. Se oli niin erilainen alkuperäiseen, Paul Oxley`s Unitin tekemään verrattuna enkä ymmärtänyt sen koukkua. Nimikappale soi myös Radio Suomessa kun olin myöhemmin pääsiäisviikonloppuna samassa paikassa harjoittelemassa. Albumin hankin kasettina Mäntsälän S-Marketin levypisteestä. Artisti esiintyi myös TV:ssä livenä, ehkä Kansanhuvit- viihdeohjelmassa esittäen ainakin albumilta laulun Pieniä ilot. Sittemmin laitoin kasetin pois kun löysin jostain kirpparilta äänitteen CD-versiona. Kehuin sitä myös myöhemmin artistille itselleen ollessani kanssaan yhteydenpidossa, henk. koht. tärkeäksi pitkäsoitoksi.

Ks. myös erillinen, äänitteen levytystiedot sisältävä artikkeli:https://wp.me/p46kxM-v9d